Topi Sorsakoski & Agents


Uutiset

11.12.2009

Elmu-award palkinto Esa Pulliaiselle

Elävän musiikin säätiö ELMU rs on jakanut vuotuiset apurahansa, yhteensä 6001,68 euroa. Päätöksiä tehdessään säätiön hallitus kertoo huomioineensa vaikean tilanteen, jossa maan tapana on tukea korkeakulttuuria sekä jo olemassaolevia rakenteita. Nuori ja riippumaton kulttuurin tekeminen jää säätiön mielestä tuolloin paitsioon.
 
Säätiön Elmu-Awardilla palkitaan elävän musiikin ja kaupunkikulttuurin ansioituneita toimijoita. Vuoden 2009 Elmu-Award myönnettiin 2000 euron suuruisena Esa Pulliaisen konkreettisen ja elektronisen musiikin kokeilutyön tukemiseen. Säätiön hallitus halusi apurahalla huomioida projektia, jossa kokonaisen kitarasoundin maahamme luonut taiteilija uskaltaa astua ulos tontiltaan ja kokeilla jotain aivan uutta. Säätiön hallitus toivoi apurahan osaltaan myös mahdollistavan sävellystyön julkaisemisen.
 
Ensi huhtikuussa järjestettävän Tampere Biennalen festivaalin tärkeänä osana on elektroakustinen musiikki. Festivaalin taiteellinen johto on tiedustellut mahdollisuutta tapahtuman yhteydessä esitellä Esa Pulliaisen elektronista musiikkia. Tunnustuspalkinnon ja esiintymiskutsun jälkeen jäämme nyt odottavalle kannalle milloin uusia tuulia saadaan konkreettiseen julkisuuteen.

[Etusivulle | Kaikki uutiset]