Uutiset
Uusi single Ikäväni ja kolme Agents-uudelleenjulkaisua keväällä
Ikäväni on laulu, jonka piti tulla jo viime kesäkuussa julkaistulle Agents & Vesa Haajan Go Go –levylle. Haajan ja Topi Sorsakosken duettona. Kappaleesta jäivät puuttumaan vain Sorsakosken osuudet. Topi kävi oman levytyksensä lomassa viime keväänä Hitsville #3:ssa kuuntelemassa biisin ja piti siitä. Nyt Ikäväni –biisissä soi Esan kitara, Kaitsun basso, Heikin rummut, Juhon saksofoni ja Vesan laulu. Kuuntele kappale www.ratasmusic.fi => mp3 –soitin oikealla.
Ikäväni –kappaleen on levyttänyt ensi kerran 1958 Olavi Virta nimellä Ikävöivän laulu. Se on italialaista alkuperää (Cancion Nostalgica), sävel ja sanat P. L Vidal. Suomenkieliset sanat on kirjoittanut Pekka Saarto.
Ikäväni on ensimmäinen single toukokuussa julkaistavalta Agents & Vesa Haaja On Stage–In Studio –cd+dvd:ltä. Cd:llä on kaksi uutta studiokappaletta, ennen levyttämättömiä studio-livebiisejä sekä livebiisejä. Dvd:llä on dokkarin lisäksi studiolive sekä livebiisejä Sellosalin konsertista 21.09.2011.
AGENTS-UUDELLEENJULKAISUT KEVÄÄLLÄ
Kevään aikana julkaistaan uudelleen kolme Agents-katalogilevyä, joilla kaikilla on mukana jotain ekstraa. Ensimmäinen on 7.3 ilmestyvä Topi Sorsakoski & Agents –kokoonpanon Renegades –albumi (2007), joka sisältää kaksi aiemmin vain levyn bonuspainoksen dvd:llä ollutta kappaletta. Myöhemmin keväällä ilmestyvät Agents Is Beat (2008), jolla on lisänä ennen julkaisemattomat instrumentaalit And The Beat Goes On ja Sleepwalk, sekä viimeiseksi jäänyt Agents & Jorma Kääriäinen –albumi Is Allright (2006), joka sisältää kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta. Lisää tietoa alkuperäisjulkaisuista http://www.agents.fi/diskografia/.